Tampereen Kauppahallin historian kiehtovat naiset
Vuonna 2024 Kauppahallin puodeista neljäätoista pyörittää naisyrittäjä joko yksin tai kumppanien kanssa.
Hallin historiassa naisyrittäjyys on ollut aina suhteellisen tasapainoinen osa kokonaisuutta. Etenkin sota-aikaan miesten lähtiessä rintamalle, naiset jäivät pyörittämään puoteja niillä tarvikkeilla, mitä kulloinkin saatavilla oli.
Historiasta haluammekin nostaa esiin muutaman persoonan, joista hallin käytävillä kuullaan juttua välillä vieläkin.
Lähteenä on käytetty Seija Miettisen kirjaa Tampereen Kauppahallin perinnettä, ja käytävillä kuultuja tarinoita.
Granbergin mamma – Lihakauppias
Granbergin mamma on persoona, josta liikkuu hallilla tarina jos toinenkin. Entinen kalakauppias Irja Heikkinen kuvaa mammaa näin:
”Granbergin mamma oli aivan persoona. Lihava ja lyhyt ja aina hyväntuulinen – oikein semmonen äitihahmo.”
Granbergin puodilla keitettiin ja myytiin sylttyjä, sorkkia, pötsiä, maksaa ja munuaisia. Puodilla leijui aina vahva sisäelinten haju.
”Hänellä oli semmonen suuri sormus, jossa oli karneoli. Semmonen punanen maksanvärinen. Se mua inhotti, kun oli ihan kuin olis maksanpala liimaantunu siihen hänen sormensa päälle. Hän oli kauan siellä ollut ja oli semmonen käsite. – Aina otti siipiensä suojaan.” – Eila Järvinen, siirtomaatavarapuodin myyjä
Sotien ilmahälytysten aikana, kun hallin kellariin mentiin pommisuojaan, mamma toi aina mukanaan kaalikääryleitä, joita sitten yhdessä syötiin jännityksen lievittämiseksi.
Mammaa kuvaillaan myös herttaiseksi supliikkinaiseksi, ja aika ajoin huomio lipesikin keittopuuhista tarinankerrontaan.
Kauppahallin arkeen kuuluikin, että mamman puodilla sammuteltiin pieniä tulipaloja melkein joka viikko.
Kajaluodon sisarukset – Kahvikauppiaat
Kajaluodon sisarukset tapasivat heräillä aamuyöstä, ja lähtivät sitten suoraan halliin, kun uni ei enää tullut.
”Vanha ihmine ko herrää yöllä, nii se ei ennää saa unta. Se tykkäs et lähtee töihin. Ottaa sit nokoset, ku on vähän aikaa työskennelly.”– Maija Kaukinen, sekatavarakauppias
1940–50-luvuilla hallissa oli kylmä. Vaatetta piti olla päällä monta kerrosta, että sisällä pärjäsi koko päivän.
Lattialle ei siis vaatteita kummempia pehmusteita tarvittu päiväunia varten, kun sellaiset kutsuivat.
Yleisin kuvaus kahvikaupan sisaruksista kulkeekin linjassa Maijan kuvauksen kanssa:
”Siellä ne mummot makkaa lattialla.”
Kerttu Finne – Liha- & eineskauppias
”Miul oli kolme viikkoo vanha tyttö kainalos ku mie läksin evakoks.”
Näin alkaa Kertun kuvaus matkasta Viipurista Tampereelle. Matkaa taitettiin vauvan, äidin ja apulaisen kanssa evakkojunalla ja hevoskyydillä, ja uutta kotia etsittiin Parolasta, Helsingistä, Turusta ja Teiskosta ennen kuin päädyttiin Lempäälään.
Talvisodan aikaan Kertun mies perusti kaverinsa kanssa lihakaupan Tampereen Kauppahalliin.
”Mut ku se toine ei ollu oikei lihamies, niin siit ei tahtonu tulla mittää. Ja mie meni sit miun miehen kans sinne, vaik mie en ollu ennen lihhaa myynykkää.”
Mies joutui kuitenkin rintamalle, ja Kerttu jäi yksin puotia pitämään. Välirauhan aikaan hän vaihtoi Tampereen Kauppahallin Viipurin halliin, ja kulki Viipurin ja Teiskon väliä, kunnes sota taas jatkui.
Vuonna 1945 Kerttu hankki oman einespuodin Tampereen hallista, jota pyöritti yli 30 vuotta kunnes jäi eläkkeelle. Kertun puoti löytyi suunnilleen siitä kohtaa, missä Eurolohi nykyään on, ja oli Kertun mukaan nuoren Teija Sopasen lempikauppa.
Alkuaikoina myytiin sitä, mitä myyntiin saatiin. Kerttu muistelee nykyään hyvin tunnetun tukkurin, Saarioisten, mottona tuolloin olleen ”tutista hautaristiin” – tuotettiin sitä, mitä kysyttiin. Saarioisella oli tuolloin oma tupakkatehdaskin.
Saarioinen myös sponsoroi kauppiasyhdistystä, jota Kerttu pyöritti muiden yrittäjänaisten kanssa. He kutsuivat itseään Ruskaruusuiksi, ja tekivät näyttävää varainhankintaa esimerkiksi pilkkikisoja järjestämällä. Sen verran tuottoisaksi toiminta saatiin, että yhdistys osti osakkeenkin Hatanpään valtatieltä.
Mitä osakkeelle kävi, sitä historia ei kerro. Ruskaruusuista sen sijaan kuulee aina välillä mainittavan vieläkin.